Harrastukset
Kuntosali, pienoisrautatiet, lenkkeily, "remontointi", ammunta. Kunnalispolitiikka menee myös harrastuksen puolelle, ks "vaalit" sivua.
Nykyisin
on jo ihan riittävästi harrasteita, kaikkea ei ehdi edes tekemään
mitä haluaisi ja se kyllä harmittaa... Mutta onpahan ainakin
vaihtoehtoja mitä tehdä iltaisin ja muuna vapaa-aikana!
Junakuvia
Lisäilin muutamia kuvia sivuille ihan huvikseni. Pienoisrautatiet ovat olleet harrastelistalla jo pitkään, tosin ei niin aktiivinen vaihe on ollut yli 10 v tässä hommassa. Nykyään junakuvien ja joskus junien bongailu on saanut luvan riittää. Muutaman kerran vuodessa vanhalla kalustolla matkailua kuuluu vielä harrastukseen. Vuonna 2008 lättähatulla Porvooseen ja höyryjunalla Lahteen. Edellisvuonna (2007) lättähatulla Porvooseen myöskin ja puuvaunut & vanha Dr13 veturi veivät Hyvinkää - Rajamäki - Hyvinkää välillä. Junien kuvaaminen on viimeisen parin vuoden aikana merkittäväst lisääntynyt kun hankimme Haukivuoren rautatieaseman vapaa-ajanasunnoksi. Junakuvat löytyvtä vaunut.org sivustolta.
Ammunta
Pistooliammunta kuuluu harrasteisiin, joka toinen viikonloppu vakiovuoro Helsinki Shooting Club:lla.
Remontointi
"Tein itse ja säästin" - tätä ei ehkä pitäisi ääneen sanoa... Tulokset kyllä pääsääntöisesti kestävät vertailun ammattimiesten työnlaadun suhteen. Aikaa vain menee reilusti enempi! Mutta tehdään asenteella: kun ehtii ja huvittaa!